torstai 21. kesäkuuta 2012

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Bilderberg ja Eurokriisi: Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana?

Ministeri Jutta Urpilaisen Bilderberg-kokousmatka on puhuttanut paljon. Veronmaksajien rahoilla maksetun matkan annista tulisi monien mielestä saada enemmän tietoa. Maailman mahtavimpien väliset supattelut kuitenkin ovat ja pysyvät salaisina. Mutta kuinka kauan, ja miksi? 
Julkisuudelta piilossa käydyt keskustelut nousivat otsikoihin jälleen viime viikonloppuna, kun eri yhteiskunnan aloilta koottu eliitti saapui Bilderberg-kokoukseen Yhdysvaltoihin Virginiaan. Luottamuksellisia kokouksia on järjestetty jo vuodesta 1954, mutta tänä vuonna ensi kertaa oli osanottajana myös markkinoiden valtaa vastustava "Occupy Bilderberg". 
jutta urpilainen illuminati NWO uusi maailmanjärjestys, eurokriisi, uusi maailmanjärjestys (NWO), jyrki katainen vapaamuurari, hallituksen korruptio, eroaeurosta, tietoisuuden koko kuva (saul von bell)

Kriittisiä kannanottoja "salaisia" Bilderberg-kokouksia tai Davosin talousfoorumia kohtaan on kuultu jo vuosia. Eliitin tapaamiset ovat myös salaliittoteorioiden keskeinen inspiraation lähde.

Tuulta teorioiden purjeisiin tuli muun muassa vuonna 2002, kun Bilderbergin jonkinlaisena isähahmona pidetyn David Rockefellerin muistelmat julkaistiin. Hän tunnusti avoimesti olevansa internationalisti, ja toimivansa uuden globaalin poliittisen ja taloudellisen rakenteen luomiseksi.
Rockefellerin tavoin ajattelevia on pilvin pimein. Mikä sitten on salailun keskeinen syy?

Lue lisää täältä: 10.06.2012 Taloussanomat: Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana? 

[ Aiheeseen liittyvää ]:
  1. 06.06.2012 Hallituksen Korruptio: Eurokriisi pahenee ja Espanjalaiset kerjäävät nyt rahaa 
  2. 04.06.2012 OM-Uutiset - Osa 25: Facebook, Internet, Eurokriisi ja Talous, Bilderberg, Earth Changes) 
  3. 11.05.2012 OM-Uutiset - Osa 18 (Hallituksen korruptio, Saturnus Black Cube Kultti, Eurokriisi, Pörssimanipulaatio) 
  4. Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati  
  5. Jutta Urpilainen - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.newbitcoinworld.com
http://www.miningbitcoinsforfree.info
http://www.asicbitcoinmining.info
http://www.interdimensionalcollective.com
http://matriisistavapautuminen.blogspot.fi
http://www.divinetwinflamereunion.com
http://www.silvergoldworld.net

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Eurokriisi pahenee ja Espanjalaiset kerjäävät nyt rahaa

Huonosti menee Euroalueella, mutta menköön. Nyt Espanjalaiset ovat käsi ojossa pyytämässä rahaa ja apua vaikeaan tilanteeseensa. Kohta siellä on vielä Italiakin kerjäämässä lisärahaa maansa pankkiireille. Käsittelin tätä Eurokriisiä ja monia muitakin aiheita uusimmassa OM-Uutisten osassa 25. Voit katsoa uutiset täältä: 05.06.2012 Oravanpyörä-Matriisin Uutiset - Osa 25 (Facebook, Internet, Eurokriisi ja Talous, Bilderberg, Earth Changes). Tässä pieni lainaus uutisten kuvauksesta:
Talousrintamalla Eurokriisi paisuu kuin pullataikina: Rivikansalaisista 70% miettii, ettei heidän talouttaa uhkaa mikään. Samaan aikaan asiantuntijat eri puolilla maailmaa varoittavat suurimittaisesta ja monin verroin pahemmasta maailmanlaajuisesta talouskriisistä, joka jättää vuoden 2008 ongelmat kauniiksi kiiltokuvamaailmaksi tulevan rinnalla. Verkkomedia on kirjoittanut hienon artikkelin aiheesta otsikolla "Rahajärjestelmämme on sairas".
Kaikkien huulilla tuntuu nyt olevan Espanja, sillä maalla menee niin huonosti, että jopa oma pääministerimme "Jykä Käteinen" on todella huolissaan tilanteesta. Yksi talousmaailmaa hallitsevista ihmisistä George Soros on antanut Euroalueelle kolme kuukautta aikaa selvitä tilanteesta, tai muutoin pelkää koko Euroalueen hajoavan omaan mahdottomuuteensa.
Maailman eliitin Bilderberg-tapaaminen nousi suureksi kohuksi Suomessa. Etenkin Jutta Urpilaisen valehteluksikin luonnehditut lausunnot ovat aiheuttaneet kansanedustajissa asti keskustelua ja paljon kysymyksiä on herännyt hallituksen toimista viedä Suomi kohti totalitarisista Uutta Maailmanjärjestystä.

Tässä Uuden Suomen uutisointi Espanjan tilanteesta:
Espanjan talousministeri Cristobal Montoro on sanonut televisiohaastattelussa, että eurovaltioiden tulisi osallistua maan pankkisektorin pääomittamiseen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Espanjan valtion edustaja sanoo julkisesti maan tarvitsevan apua velkakriisin hoidossa. Maan pankkien pääomittamista on pyöritelty aiemmin ajatustasolla, mutta suoraa ehdotusta ei ole aiemmin sanottu ääneen.

Montoro sanoi, etteivät Espanjan pankit tarvitse ”suurta summaa” rahaa. Hän tyrmäsi ajatuksen siitä, että maa joutuisi ottamaan vastaan vakausrahastojen apua pankkien pääomittamista varten.

- Minusta on tärkeää, että eurooppalaiset instituutiot auttavat meitä auttamaan pankkejamme. Luku ei ole tähtitieteellinen, Montoro sanoi haastattelussa.

- Meidän tulisi pääomittaa pankkeja toimilla, jotka tarkoittavat lisää Eurooppaa.

”Lisää Eurooppaa” on ollut komission ja joidenkin euromyönteisten päämiesten tapa kuvailla talouspoliittisen ohjausvallan siirtämistä Brysseliin, käytännössä komissiolle.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Bilderberg-kokous ja EU:n haltuunotto - digitaaliset sisämarkkinat


Viimeisimpien tietojen mukaan Virginiassa USA:ssa pidettävään Bilderberg-kokoukseen osallistuvat Suomesta Jutta Urpilainen (valtiovarainministeri), Matti Apunen (Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn johtaja), Risto Siilasmaa (F-Securen perustaja, suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja; Nokia hallituksen puheenjohtaja) sekä Jorma Ollila (Bilderbergin johtoryhmän jäsen, Shellin hallituksen puheenjohtaja).

Bilderberg-kokous ja EU:n haltuunotto – digitaaliset sisämarkkinat

Kuten tavallista, kokouksen agenda ei ole tiedossa. Pääministerimme Jyrki Kataisen vastaväitteistä huolimatta on varsin ilmeistä, että kokouksessa käydyt keskustelut pyritään aktiivisesti salaamaan kansalaisilta. Ei ole aivan normaalia demokratiaa, että vaaleilla valitut edustajamme neuvottelevat salaa asioistamme liike-ja pankkimaailman edustajien kanssa raportoimatta keskusteluista ja niiden tuloksista meille millään tavalla.

Bilderberg-kokouksen agendalle kuuluvat todennäköisesti Euroopan digitaalisten sisämarkkinoiden luomiseen liittyvät haasteet. EU:n digitaalistrategian komissaari Neelie Kroes on kutsuttujen listalla. Risto Siilasmaan asiantuntemuksesta tietoturvan alalla tuskin on haittaa. -
...
Euroopan unioni on luomassa pakollista, kaikkia EU-kansalaisia koskevaa sähköistä tunnistamisjärjestelmää. Sähköinen henkilötunniste olisi käytössä kaikkialla Euroopassa. Sen avulla voitaisiin standardoida sekä verkossa että henkilökohtaisesti tapahtuvaa liiketoimintaa, koska toimijoiden henkilöllisys voitaisiin todentaa sähköistä allekirjoitusta käyttäen. Jokaisella EU-kansalaisella olisi yksi henkilöllisyyden todentava sähköinen henkilötunniste, jonka avulla pääsisi internetiin, verkossa olevaan tietoon sekä käymään kauppaa.

Lue lisää: 01.06.2012 Verkkomedia: Bilderberg-kokous ja EU:n haltuunotto - digitaaliset sisämarkkinat


http://www.divinetwinflamereunion.com
http://www.artofwarquotes.info
http://www.silvergoldworld.net
http://www.miningbitcoinsforfree.info
http://www.asicbitcoinmining.info
http://www.interdimensionalcollective.com
Tietoisuuden Koko Kuva - Matriisista Vapautuminen

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Bilderberg-kokous: Sitoutuiko Urpilainen vaitioloon?

Aika mielenkiintoisia uutisointeja suomessa... 

  1. 31.05.2012 YLE: Bilderberg-kokouksessa mukana arvovaltainen suomalaisseurue http://yle.fi/uutiset/bilderberg-kokouksessa_mukana_arvovaltainen_suomalaisseurue/6147086
  2. 01.06.2012 YLE: Urpilainen Bilderberg-kokouksessa yksityishenkilönä - veronmaksajien rahoilla http://yle.fi/uutiset/urpilainen_bilderberg-kokouksessa_yksityishenkilona_-_veronmaksajien_rahoilla/6148612
  3. 02.06.2012 Ilta-Sanomat: Urpilainen avautui "salaseurasta" Ylelle http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/urpilainen-avautui-salaseurasta-ylelle/art-1288473996799.html
  4. 02.06.2012 Uusi Suomi: Bilderberg-kohu: ”Pimeyttä” http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51001-bilderberg-kohu-pimeytta

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) osallistuminen maailman poliittisen ja taloudellisen eliitin Bilderberg-kokoukseen on herättänyt närää.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on tivannut, missä roolissa Urpilainen osallistuu kokoukseen ja käsitelläänkö seminaarissa asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, missä roolissa Urpilainen on kokouksessa? Onko hän siellä valtiovarainministerinä?
- Hän on siellä Suomen valtiovarainministerinä, vaikka kokous onkin epävirallinen, Hetemäki sanoo Iltalehdelle.
Eikö hänen kuuluisi antaa tietoa kokouksen sisällöstä esimerkiksi kansanedustajille?
- Oletan, että puheita epävirallisista kokouksista ei yleensä kommentoida.
Onko Urpilainen sitoutunut vaitioloon kokouksesta?
- En tiedä. Kun kyse ei ole virallisesta kokouksesta, ei mennä hakemaan eduskunnasta mandaattia. Ministerit osallistuvat paljonkin epävirallisiin kokouksiin, joissa ei esitetä Suomen virallista kantaa, vaan käydään keskusteluja.
Entä kokouksen asiakirjat? Aiotaanko ne salata Urpilaisen osalta?
- En ole tietoinen mistään asiakirjoista. Olen käsittänyt, että kokous on ajatusten vaihtoa ilman taustapapereita.
Tasavallan presidentin kanslia vahvisti viime vuoden kesäkuussa Iltalehdelle, että sen hallussa on presidentti Martti Ahtisaaren Bilderberg-toimintaan liittyviä asiakirjoja.
- Minulla ei ole tiedossa, että olisi mitään aineistoa.
Arveletko, että Suomi hyötyy Urpilaisen läsnäolosta kokouksessa?
- Arvelen. Suomi ei ole yhtään liian monessa sellaisessa pöydässä, jossa keskustellaan talousasioista. Meillä ei pienenä maana ole automaattista pääsyä kaikkiin pöytiin. Kyseessä on epävirallinen vaikutuskanava ja hyvä tapa saada tietoa. Näissä kokouksissa on erittäin hyvin informoituja henkilöitä.
02.06.2012 Iltalehti: Bilderberg-kokous: Sitoutuiko Urpilainen vaitioloon? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660600_uu.shtml

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Oravanpyörä-Matriisin Uutisia - Osa 24 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka)

Tässä osassa: Avaruusuutisia (Linnunrata eli Milkyway Galaksi on yhdistymässä Andromedan Galaksin kanssa), Israel kehittänyt uuden super tietokoneviruksen, joka on kymmeniä kertoja vaarallisempi kuin Stuxnet. Bilderberg ja EU puuhailevat kaikille EU:n kansalaisille pakollista "netin ajokorttia", jolla valvotaan käyttäjien toimia ja rajoitetaan sananvapautta. Talousrintamalla Rockefeller ja Rothschild yhdistävät voimansa Uuden Maailmanjärjestyksen nopeuttamiseksi. Bilderberg ryhmä kokoontuu tulevana viikonloppuna salaisessa tapaamisessa ja meiltä Suomestakin on siellä omat edustajamme kuten Jyrki Katainen ja Jorma Ollila. Viimeisimpien tietojen mukaan myös Jutta Urpilainen. Hieman asiaa myös synkromystiikasta ja symbolismista.
OM-Uutisia - Osa 24-1 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka)


OM-Uutisia - Osa 24-2 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka)

  1. Tietoisuuden Laajentuminen - Luominen
  2. 31.05.2012 Phys.org: Hubble shows Milky Way is destined for head-on collision with Andromeda galaxy
  3. 30.05.2012 Israel Hints at Role in New ‘Super Virus’ Spreading Across Mideast
  4. 01.06.2012 IT-Viikko: Lehti: Obama hyökkäsi kyberasein Iraniin
  5. 25.05.2012 The New American: EU Plans to Impose National Internet IDs
  6. 29.05.2012 Scientific American: Researchers Discover Hacker-Ready Computer Chips
  7. 20.05.2012 Before It's News: SKYNET 'Smart Defense' Terminator Program Approved At Chicago NATO Summit
  8. 24.05.2012 Talouselämä: Google-pomo varoittaa: Voimme päätyä yhteiskuntaan, missä "ohjelmistot deletoivat äänemme"
  9. 30.05.2012 Zerohedge: Is The End Nigh: Rockefellers And Rothschilds Merge
  10. 31.05.2012 Verkkomedia: Bilderberg-ryhmä - kansainvälisen länsieliitin mafia
  11. 30.05.2012 RussiaToday: Bilderberg 2012: Secretive summit kicks-off in Virginia
  12. 31.05.2012 RussiaToday: Bilderberg behind the new world order?
  13. 02.06.2012 Hallituksen Korruptio: Bilderberg-kokous: Sitoutuiko Urpilainen vaitioloon?
  14. 03.06.2012 Hallituksen Korruptio: Bilderberg-kokous ja EU:n haltuunotto - digitaaliset sisämarkkinat
  15. 01.06.2012 The Extinction Protocol: Pestilence watch: Is Chagas the new HIV/AIDs of the Americas?
  16. Illuminati All Seeing Eye of Saturn
Tsekkaa myös tämä mielenkiintoinen videosarja: Synkronisiteetti, Synkromystiikka, Arkkityypit, Energia-Matriisi Siinä käsitellään synkronisiteettia, synkromystiikkaa, arkkityyppejä ja todellisuuden rakennetta energia-matriisin muodossa. Videoilla kerron omia näkemyksiäni näistä aihealueista. Luvassa siis mielenkiintoista informaatiota ja pohdintaa.


***********************************************
***********************************************